Taidemanifesti

Olin eilen, 11.11. puhumassa Taidetta sairaalaan -seminaarissa Tays:ssa, jonka teemana oli taide ja hyvinvointi. Puheenvuoroni muovautui manifestin muotoon. Tässä se vielä luettavana.

Jokaisella on oikeus taiteeseen!

Olemassaolon ihmettely on yhteistä kaikille kohtaamilleni ihmisille. miksi olen täällä? mitä on tämän jälkeen? kuka olen? kuka sinä olet? keitä me olemme? Ihmisenä oleminen on epävarmuudessa, epätietoisuudessa olemista. Taide antaa maaperän, jossa näitä kysymyksiä on hyvä koetella. Taiteen hienous piilee sen kyvyssä imeä itseensä kaikenlaisia vaikutteita. Taidetta tehdessä ei ole yhtä oikeaa vastausta – ongelma joka muuten tuntuu piinaavan yhteiskuntaamme. Ja koska ei ole absoluutteja totuuksia, kysymisen mahdollisuus on läsnä. Taiteen avulla voi kohdata epävarmana epävarman maailman. Epävarmuudessa eläminen on eettisesti arvokasta ja me kaikki tarvitsemme työkaluja tuon taidon opettelemiseen.

Taide voi tarjota eräänlaisen levähdyspenkin, jossa tuumata ja kokeilla asioita. Ottaa hieman etäisyyttä, asettaa jokin puhututtava asia estradille ja katsoa mitä mieltä minä ja me siitä olemme.

Usein työskennellessäni eri laitoksissa ja instituutioissa ihmisten kanssa – olen huomannut että ihmiset ovat alkaneet muistuttaa diagnoosiaan, tulleet diagnoosinsa läpäisemäksi ja jääneet sen alle. Viranomaiset ja eri työrooleissa näitä ihmisiä kohtaavat sekä omaiset ovat myös ottaneet huolella tehdystä diagnoosista vaarin, ja typistäneet ihmisen ihmisyyttä. Taiteen maailma voi olla yksi paikka, jossa diagnoosit eivät merkitse mitään, vaan voimme keskittyä yhdessä olemiseen, ja tekemiseen. Olen todistanut monia tilanteita, joissa yhteiskunnan kannalta ”tarpeeton” ihminen luo jotain todella todistusvoimaista ja itsensä näköistä. Yllättää itsensä ja ympäristönsä. Esimerkkinä pyörätuolissa istuva vanha rouva, joka ei hoitajien mukaan enää pystynyt käyttämään käsiään ja kuitenkin hän toistuvasti poimi maahan pudonneen jongleerauspallon, ja jatkoi jonkkaharjoituksia. Tai pahasta änkytyksestä kärsivä mielenterveyskuntoutuja, joka opetteli pitkän monologin ja esitti sitä isoille saleille. 

katkelma monologista:

Hyviä ihmisiä on vähän, tosi pahoja vielä vähemmän, mutta onneksi meitä siunatusti hulluja on lukematon joukko.

Akat sanoivat, ettei ruoho kasvanut tuossa kaivon ja aitan puolivälissä, tuossa kivennupuran ympärillä, samalla tavalla kuin muualla tässä pihassa.
Akat saattoivat olla oikeassa, mutta saattoivat olla väärässäkin.
Siinä paikassa oli kuitenkin naapuri Villehard Hakkarainen heittänyt henkensä eräänä aurinkoisena kesäaamuna, hiljaa, vähän vain viinalle haisten, Siitä oli jo kauan.

Yhteisötaiteessa se, mitä olen – riittää.  Minun ei ole tarpeen tulla miksikään. Toki voin ja saan oppia asioita, mutta ilman kilpailua ja hyödyn näkökulmaa. Tärkeää on kohtaaminen – taiteen toimiessa siltana.

Kuvataiteilija ja tutkija Mika Karhu sanoo: (sitaatti alkaa) Ihminen on perustaltaan sosiaalinen olento. Tietoisuutemme rakentuu suhteessa vallitseviin sosiaalisiin käytäntöihin ja olosuhteisiin. Taide on väline ihmisten välisten sosiaalisten jännitteiden kuvaamiseen, analysointiin ja ymmärtämiseen. Tätä kautta taide on merkityksellistä matkalla kohti avoimempaa ja oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa.

Taide on sosiaalisen kokemuksen hahmottamista muotoon, jossa se tulee yleisempään tietoisuuteen ja sitä kautta kommunikaation alueelle. (sitaatti loppuu)

Yksi isoimmista asioista, miksi minun mielestäni taide kuuluu kaikille on mahdollisuus kommunikaatioon. Kieli luo todellisuutta, entä jos se todellisuus jota nyt elän (vaikkapa sairaalan potilaana) on minulle niin uusi kokemus, ettei minulla ole sille kieltä? Taide voi tarjota medioita, joita koetella kommunikaation välineeksi. Ja näin voi syntyä tämän sairaalan potilaan luoma vertauskuva elämästä – metafora. Potilas lakkaa hetkeksi olemasta potilas ja sen sijaan hän on taiteen tekijä ja oman kokemuksensa taiteeksi muovailija ja näin me saamme tietoa kuinka potilas kokee maailman juuri tuona hetkenä. Kun tämä tapahtuu yhteisöllisessä tilanteessa, niin tätä muovailtua kokemusta voidaan kokea ja arvioida.

Filosofi Emmanuel Levinas puhuu läheisyydestä sellaisen kohtaamisen muotona, joka ei pyri toisen haltuunottamiseen. Tällainen läheisyys on mielestäni mahdollinen leikissä. Leikissä ihmiselle on annettava liikkumavaraa, mahdollisuus muuttua, olla toisin, on annettava olla elävä. Taidetta voidaan ajatella leikkinä, jolla on kullekin taiteenlajille ominaiset sääntönsä ja perimänsä. Ja jokaiselle meistä kuuluisi mahdollisuus leikkiin.

Suomalainen kasvatustieteilijä, professori Waldemar Ruin kirjoitti yli sata vuotta sitten: ”Taiteellinen katsomus on eläytymistä esineeseen itseään kadottamatta, se on runsastuneemman elämän voittamista, samalla kun esineelle annetaan täysintä elämää omassa sielupeilissä, se on sitä kun että, samalla kuin pääsee mitä läheisimmin perehtymään kaiken elävän kohtaloon, niin hyvin sen iloon kuin tuskaan, yhtämittaisesti itse kasvaa ja onnellistuu tuntiessaan paisuvaa suuruutta, elämän syleiltyä rakkautta. ”

Lopuksi

Jokaisella on oikeus taiteeseen koska:

Taide opettaa taitoa elää nykyhetkessä.

Taiteessa on virheen mahdollisuus ja tarpeellisuus.

Taiteen kautta vahvistuu myös empatia.

Taide on väline ajatella ja ymmärtää.

Taide mahdollistaa silleen jättämisen, maailmalle antautumisen

Keksi itse lisää…

KIITOS

Riku Laakkonen / kulttuurikeskus PiiPoo